Olemme päässeet nyt viimeisen viikon aikana tutustumaan Atrian uusiin, laadukkaisiin valmisaterioihin. Atria Artesaani aterioissa on kiinnitetty huomiota erityisesti kasvisten määrään ja hyviin raaka-aineisiin. Artesaani ateriat on hyvä osoitus siitä, että vaikka arki on välillä kiireistä, eikä keittiössä ehdi käyttää kuin pari minuuttia aikaa, on silti mahdollista syödä kohtuullisen terveellisesti ja maukkaasti.
Tiesitkö, että kasviksia, hedelmiä ja marjoja suositellaan nautittavaksi päivittäin vähintään 500 g, joista kasvisten osuus on puolet eli 250 g? Muiden kasvisten lisäksi on suositeltavaa syödä noin 2-5 perunaa päivässä. Testissä olleet ateriat pitivät sisällään noin puolet päivän kasvissuosituksesta, mikä on todella hyvä saldo valmisaterialle.
Lue alta valmentajiemme kommentit kahdesta Atria Artesaani ateriasta, joissa pääraaka-aineena on kotimainen kana.
Ensimmäisenä maisteluun pääsi annos ’Atria Artesaani Kanaa ja Paahdettuja Kasviksia Pinaatti-Perunamuusilla ja Paprikavoi’. Tämä valmisateria pitää sisällään mehukasta pariloitua kanaa, paahdettuja kasviksia sekä pinaattiperunamuusia. Ateriasta saa kasviksia 99g, joka on 39% päivän kasviksista. Tämän lisäksi se sisältää paljon proteiinia. Kokonaisuuden täydentää maukas paprikavoi. Ateria on valmistettu laadukkaista raaka-aineista ja kanan liha on suomalaista.
Tiina Veijosen kommentit: Mulla on ollut pitkään asenne valmisruokia kohtaan, mutta tämä on oikeasti tosi hyvää. Onpa yllätys. Tämä ei maistu siltä miltä kuvittelin valmisaterian maistuvan. Porkkanat ovat mukavan napakoita ja perunamuusi parempaa mitä itse tein viime viikolla. 🙂 Kasvikset on todella saatu maistumaan hyvälle. Ateria ei myöskään ole liian suolainen ja maistuu aidosti kotitekoiselle ruoalle.
Kim Heroldin kommentit: ”Tämä on mun suosikki näistä kahdesta. Kanan palat ovat todella mehukkaita ja paprikavoi kruunaa annoksen, kun se sulaa ihanasti kaiken päälle. Tämä on kätevä kiireessä, sillä pakkauksen voi laittaa suoraan mikroon. Ei tule myöskään ylimääräistä tiskiä, mikä on kyllä supersiisti juttu!.”
Toisena annoksena maisteluun pääsi ’Atria Artesaani Kanaa ja Paahdettuja Kasviksia Porkkana-Palsternakkapyreellä ja Balsamicokastike’. Tämä valmisateria sisältää maustettua suomalaista kanaa pariloituna, paahdettua parsakaalia ja perunaa sekä porkkanapalsternakkapyreettä. Vaalea balsamico-kastike viimeistelee aterian ja sen saa annosteltua kätevästi oman maun mukaan. Ateriassa on kasviksia jopa 138g, joka on 55 % päivän kasviksista.
Personal trainer, ravintovalmentaja Heli Kärjän kommentit: ”Kivaa vaihtelua omille kana-aterioille. Ihanaa, että löytyy maukas, terveellinen vaihtoehto valmisruokahyllystä. Kasvikset ja porkkana-palsternakkapyree toimi ja kokonaisuus yllättävän hyvää.”
Kim Heroldin kommentit: ”Ateria on oikein toimiva kokonaisuus kasviksia ja kanaa paljon liikkuvan kiireiseen arkeen. Kastike antaa mukavasti makua kasviksille. Kananpalat on tosi hyvän kokoisia. Herkkulinen kokonaisuus ”
Julia Hakalan kommentit: ”Ihanan värikäs valmisateria. Fiksusti ja ajatuksella valitut komponentit, jotka täyttävät tiukemmankin ruokailijan kriteerit. Erityisesti plussaa siitä, että kasviksissa on monipuolisuutta ja mielikuvitusta.”
–